tiistai 24. huhtikuuta 2012

Sekalainen viikko

Viikko hujahtanut ihan tosta noin vain ja blogin kirjottaminen unohtui. Viime viikolla yrittänyt opiskella, hoidellut erinäisiä asioita ja perjantain olin töissä. Voin kertoa, että paljon huonommin ei olisi työpäivä voinut mennä ja aloinkin miettimään, että kannattaako tällä hetkellä tehdä töitä ollenkaan. Se vähäinenkin palkka vähentää äippärahaa, koska ne sunnuntaivuorot menee aina nenän edestä. :( Jos tämä ihana hyvinvointivaltio suostuisi avustamaan niin voisi olla kotona lapsen kanssa ainakin nyt 1-2 vuotta ja käydä samalla tuon koulun loppuun.

Viikonloppuna lähdettiinkin ex-tempore Suomen toiselle puolelle. Kumma juttu, kun monet valittanut siitä, ettei lapsen kanssa voi matkustaa...wtf?! Me viskastiin ipana ja kamat autoon, ajettiin samantien koko matka. Tosin ipanan takia piti pysähtyä pari kertaa, ettei pienen selkä mene kaukalossa rikkipoikkikatki ja vaippaa vaihdettiin. :)

Tällä viikolla alkoikin ruotsin ja enkun kurssi, joten niiden parissa menee tovi jos toinenkin. Harmittaa hieman, kun olen hitusen jäljessä tuosta luku-urakasta kirjoituksia varten. Toisaalta tuleepa reenattua noita kieliä kurssien merkeissä. Tällä viikolla olisi tarkoitus saada äikkä, psyka ja yksi enkun kurssi tehtyä valmiiksi. Loppuviikko meneekin sitten lasten kanssa leikkiessä ja töissä aamuvuorojen merkeissä, onneksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti