Anteeksi pitkä tauko bloggailussa... Olen tehnyt töitä heinäkuun alusta lähtien aamusta iltaan joka päivä, joten ei ole paljon ehtinyt tietokoneella istumaan. Se vähä aika mitä on kotona ollut nukkumisen lisäksi, olen viettänyt naperon kanssa. Vielä pitäisi pari-kolme tiukkaa työviikkoa jaksaa ja sitten onkin viikon loma. Sen jälkeen töitä on noin puolet vähemmän viikossa, kuin tähän asti.Olen pitänyt lomaa myös kouluhommista tämän työputken aikana. Ajattelin, että perinteisesti elokuussa koulujen alkaessa omakin motivaatio on korkeammalla, joten nyt voi ottaa rennommin. Sitten tulee tehtyä kuitenkin kursseja valmiiksi nopealla tahdilla.
Läskien karkoitus -projekti ei ole juuri edennyt... Töissä ei ole taukoja, niin tulee syötyä mitä sattuu käteensä saamaan (lue: energiajuomaa ja karkkia). Näillä eväillähän painolla ei ole tapana laskea. Seisomatyön hyviä puolia on kuitenkin havaittavissa: mun sääret on pienentynyt puolella! :) Nyt kun töissä hieman rauhoittuu tuo tahti niin ehtii taas miettimään mitä syö, koska syö ja miksi syö. Mulla kun on ollut tapana syödä erityisesti herkkuja tylsyyteen, yksinäisyyteen tai muuten vain v-käyrän noustessa, auts. Loman lähestyessä alkaa epätoivo iskemään, että mahdunko ollenkaan huvipuistossa lempparilaitteisiini... Elättelen toiveita, että saisi jonkinlaisen rytmin tässä aikaan ja vajaan kuukauden päästä voisin olla jopa 5 kiloa laihempi, kun nesteet lähtee liikkeelle.